Riilahden Taistelu 1714 - 2020

RIILAHDEN TAISTELU 1714.  Kirjoitettu Huhtikuussa 2020 Chilessä Corona karanteenissa. 

Alku on vanhan historiikin kertausta. Tarkoitukseni ei ole kertoa pikkutarkkaa historiikkia, vaan valaista itse taistelupaikan sijaintia. Saimme aikanaan jonkin verran uutta ennen julkaisematonta materiaalia käsiimme ja niiden osalta täydennän joitain jo tiedossa olevaa historiikkia. Nämä täydennykset on kaikki vuoden 1714 tapahtumiin liittyviä.

1700 luvun alkuaikoina Venäjän Tsaari Pietari I “Suuri” oli ottanut laivaston kehittämisen sydämen asiakseen. Tsaari oli mieltynyt suuriin kunnioitusta herättäviin sotalaivoihin, mutta tajusi etteivät sellaiset kykene toimimaan tehokkaasti Suomen sokkeloisessa saaristossa. Suomen rikkonaisen saariston vuoksi hän suunnitteli ja rakennutti Venetsian tai Turkkilaisen(?) mallin mukaisen ketterän runsaslukuisen kaleeri laivaston. Kaleeri oli matalakulkuinen, soudettava ja aluksena ketterä verrattuna purjelaivaa, joka tarvitsee avaa merta liikkumiseen. 

Vuonna 1709 Venäjän tsaari Pietari I pysäytti Kaarle XII sotajoukot lyömällä ne Pultavan taistelussa. Ruotsalaisten armeijan jäljelle jäänyt osa noin 15.000 miestä jäi sotavangeiksi ja Kaarle XII pakeni rajan yli Turkkiin jonne hän jäi pidemmäksi ajaksi. Samanaikaisesti ryhtyi tsaari Pietari I suunnittelemaan suomen valtausta. Maaliskuussa 1710 hänen joukkonsa piirittivät Viipuria ja syksyyn mennessä koko Laatokan Karjala oli venäläisten käsissä. Kun Kaarle XII vihdoin lähti kotimatkalle Turkista oli venäläisillä jo melkein koko Suomi hallussaan.


Jo vuotta aikaisemmin vuonna 1709 oli Pietari suunnitellut sotaretken ulottamista aina Ruotsiin asti, olihan kuningas poissa ja hänen armeijansa oli huomattavasti heikentynyt. Pietari halusi murtaa itselleen tien suomen kautta Ahvenanmeren yli Kaarlen kuningaskuntaan. 

1713 Huhtikuun lopulla laajojen varustelutoimien jälkeen oli Pietarin armeija valmiina. Ratsuväki kulki maitse Viipurin kautta, mutta jalkaväki ja kasakat sijoitettiin saaristolaivoihin. Tämä laivaston etujoukko saapui Helsinkiin 8 toukokuuta, ja pyrki heti maihin. Tuolloin vielä Kaarle Armfeltin johtama pieni sotaväenosasto pystyi tämän estämään. Kunnes amiraali Feodor Apraksinin johtaman laivaston pääosan saapui, oli vihollisia liikaa ja Armfeltin oli luovuttava Helsingistä. Perääntyminen tapahtui Toukokuun 10 ja 11 päivien välisenä yönä. Ennen lähtöä Armfelt kuitenkin sytytti kaupungin tuleen ja poltti muunmuassa 2000 tynnyriä viljaa etteivät ne joutuisi vihollisen käsiin. Ruotsalais -suomalaiset joukot vetäytyivät Suomen sotilasylipäällikön kenraalimajuri  Yrjö Lybeckerin käskystä pohjoiseen päin ja jättivät siten koko rannikkokaistan venäläisten armoille. Elokuun lopulla venäläiset marssivat Turkuun. Tsaari Pietari I saapui sinne itsekin syyskuun 2 päivänä, mutta lähti jo seuraavana päivänä takaisin. Samoin lähtivät “urheat” Tsaarin sotajoukot kaksipäivää myöhemmin eli 4 syyskuuta kohti  Helsinkiä. Olipa lähtö ollut sen verran kiireinen, että ruoka-astiat olivat jääneet tulelle. 
Turun saaristossa oli horisonttiin ilmestynyt ruotsalainen sotalaivasto. Turkuun ei uskallettu jäädä sillä meriyhteyttä Helsinkiin ei vielä ollut. Lisäksi Armfeltin joukot Hämeessä oli alituisena uhkana. 
Tämän jälkeen venäläiset suuntasivat sotatoimensa pohjoiseen Häme, Karjala ja Pohjanmaa joutuivat heidän käsittelyynsä.Venäläisten liikehtiminen suomen etelärannikolla aiheutti suurta huolta Ruotsissa, sillä venäläiset saattoivat yrittää purjehtia Ahvenanmeren ylitse milloin hyvänsä. Ruotsissa päätettiin varustaa laivasto, jonka tehtävänä oli estää venäläisten pääsy Hankoniemeä lännemmäksi. Laivaston komentajaksi määrättiin Kustaa Wattrang, hänen lähimpiä miehiään olivat vara-amiraali Taube ja Turkulainen scoutbynacht Niilo Ehrenskiöld. Jälkimmäisten hollantilaisperäinen arvo vastaa lähinnä nykyistä kontra-amiraalia. 

Huhtikuun lopussa 1714 purjehtivat Wattrang päävoimien kanssa Karlskronasta Hankoniemen edustalle, jonne oli saapunut aiemmin Lilje Kalmarista. Tukholmasta lähtenyt Taube saapui viimeisenä pysähdyttyään joksikin aikaa Ahvenanmaalle. Neuvottelujen jälkeen sijoitti Wattrang laivastonsa asemiin Hankoniemen ulkopuolelle joka käsitti 15 linjalaivaa, 12 kaleerin eskadroonan, kaksi aseistettua proomua, yhden saaristofregatin sekä muita pienempiä aseistettuja aluksia. 

Ruotsalaiset olivat saaneet kuulla 200 vihollisaluksesta, jotka oli varustettu Kronstadtissa Pietarissa, lähentyvän Hankoniemeä. Tosiasiassa Tsaarilla oli käytössään ainoastaan 100 kaleeria. Kun kaleerissa oli keskimäärin 200 miestä, niin Pietarin kaleerilaivaston kokonaismiesvahvuus oli noin 20.000 miestä. 

Kesäkuun alussan ensimmäisten venäläisten saavuttua Tvärminneen, saivat venäläiset huomata vastassaan olevan vihollisen tulivoiman.  Eteenpäin olisi päästävä, mutta miten. Erilaisia metodeja kokeiltiin, kuten savuverhoa, jota viriteltiin eritavoilla aina tuulen ollessa suotuisa. Tämä tehtiin sytyttämällä suuria tulia pitkin Tvärminnen rantoja, jolloin näiden savu ajautui kohti vihollista (ruotsalaisia). Savuverhon tarkoituksena oli tutkia mahdollisuutta savun suojassa ohittaa vihollisen sotalaivat. Tästä kuitenkin luovuttiin, olihan savuverhon suojissa navigoiminen todella riskialtista varsinkin tuntemattomilla vesillä. 
Kesäkuun 19 ja 20 päivänä oli Tsaarin kaleerilaivasto kokonaisuudessaan Tvärminnen selällä valmiudessa. Siellä se ankkurinsa odotteli sopivaa tilaisuutta pujahtaa ruotsalaisten ohi kohti Turkua ja Ahvenanmaata. Kovista tiedustelu yrityksistä huolimatta Apraksinilla ei ollut selkeätä kuvaa vihollisen vahvuudesta, minkä vuoksi hän ei uskaltanut ryhtyä avoimeen tulitaisteluun. Osan joukoista hän salli siirtyä maihin toipumaan matkan tähän astisista rasituksista. Samoihin aikoihin saapui Tsaari Tallinasta, saaden tietää että tie länteen oli poikki Hankoniemen kohdalla ruotsalaisten laivaston takia. Tämän jälkeen tsaari lähetti viestinviejät sekä Rääveliin (Tallina) että Helsinkiin siellä oleville venäläisille linjalaivoille saadakseen niiltä apua, mutta ruotsalaisosasto todettiin liian vahvaksi ja tästäkin luovuttiin. Ruotsalaisten ohi oli kuitenkin päästävä. Tvärminnessä Pietari kuuli paikallisilta Hankoniemen kannaksesta, josta oli aikaisemmin vedetty keveitä aluksia yli. Pietari lähti henkilökohtaisesti tutkimaan kyseistä vanhaa alusten ylivetopaikkaa, joka oli nimeltään Draget. Vetopaikka on merkitty Gustaf Klintin vuoden 1809 merikarttaan. 

Amiraali Apraksinin sotapäiväkirjasta löytyy merkintä käskystä, jossa käsketään aloittaa 2527m pitkän ylivetoradan rakentaminen. Tämä reitti kulkee välillä Lappohjasta- Koferhardgård tai vaihtoehtoisesti Lappohjasta Falkbergetin lahteen. Työhön komennettiin 10.000 miestä. Maahan asetettiin 6,8m pitkiä noin 18cm paksuisia parruja neljään jonoon. Tvärminnen kylän asukkaita kiellettiin poistumasta kylästä ettei tieto ylivetoaikeista kantautuisi Wattrangin korviin ja alueelle järjestettiin vartiointi. Muutaman päivän valmistelujen jälkeen Pietari yritti ylivetoa kahdella kevyemmällä kaleerilla, toinen niistä saatiin ehjänä yli mutta toinen hajosi korjauskelvottomaksi. Pietari päätti luopua "Dragetin" yliveto suunnitelmasta, mutta siitä syntyi idea yrittää käyttää tapahtumaa hyväkseen antamalla Wattrangin ymmärtää kaleerien ylivetojen olevan täydessä vauhdissa ja siten hänen olisi pakko alkaa hajottaa joukkojansa, kuten sitten tapahtuikin. Jo ylivedetty kaleeri miehistöineen piiloutui saaristoon Hankoniemen pohjoispuolelle, tarkoituksena liittyä myöhemmin muuhun kaleerilaivastoon. Seuraavaksi Tsaari käski löystää kylän vartiointia ja antaa Dragetin kannaksen "kaleerien yliveto suunnitelman" vuotaa ruotsalaisille. Kun tieto “olemattomasta” aluksien kannaksen ylivetosuunnitelmasta oli saavuttanut ruotsalaiset alkoi Wattrang huolestua. Hän määräsi välittömästi 25.7.1714 Ehrenskiöldin siirtymään Bengtsårin saaren takaisille vesille ja tuhota vihollisen laivat niitä vedettäessä Dragetin kannaksen poikki.  Niilo Ehrenskiöld sai komentoonsa Tykkiproomu Elefantenin, kaleerit Örnen, Tranan, Gripen, Laxen, Gäddan ja Hvalfisken sekä saaristolaivat Flundran ja Mörten. Lisäksi Liljen johtama laivasto-osasto määrättiin heti hyökkäämään Tvärminnessä vielä ylivetoa odottavien venäläisten kaleerien kimppuun, mutta osaston päästyä puoleen väliin joutui se tuulen tyynnyttyä ajelehtimaan ohjauskyvyttöminä jonnekin Längdenin seudulle. Nyt oli ruotsalaisten osasto hajoitettu kolmeen osaan. Pietari sai tiedon Ehrenskiöldin osaston siirtymisestä Hankoniemen pohjoispuolelle ja Liljen siirtymisestä itäpuolella Hankoniemeä. Venäläisten suunnitelmat ruotsalaisten joukkojen hajoittamisesta alkaa tuottaa tulosta. Nyt Tsaari ja Apraksin ovat päättäneet yrittää läpimurtoa, maksoi mitä maksoi, vaikka vain neljäsosa laivastosta säästyisi niin tie oli saatava auki Turkuun ja Ahvenanmaalle. Pietari lähetti 26 päivänä 35 kaleerin osaston tiedustelemaan väylää kello 2 yöllä, kaleerit kulkivat aivan rannan tuntumassa ja panivat ankkuriin muutamien saarien suojaan. Tämä osasto havaitsi Liljen osaston ajelehtivan peilityynessä hitaasti kauemmas mantereesta, tällöin avautui kulkureitti joka mahdollisti kiertää Liljen osasto pohjoisen puolelta sekä Wattrangin osasto etelänkautta. Aamupäivällä jolloin sää oli sumuinen Pietari lähetti Smajevitshin komennossa 15 kaleeria kiertämään väylää etelämpää tarkoituksena kiertää Wattrangin osasto merenpuolelta tyynen kelin vallitessa. Hieman myöhemmin hän lähetti loput osaston 20 kaleerista, osaston komentaja oli Lefort. Wattrang tulkitsi asian siten että venäjän kaleerilaivasto yrittää kiertää ruotsalaisten linjalaivat turvallisen matkan päästä etelänpuolelta. Paniikki iski Wattrangiin, joka yritti soutuveneillä vetämällä  saada isot sotalaivansa tykkien kantaman päähän venäläisista, ohi soutavat kaleerit piti saada tuhottua. Tvärminnessä pääjoukkojen loput alukset (63) valmistautuivat ohittamaan Wattrangin osastoa joka oli juuri tyynessä soutaen siirtanyt laivansa etelämmäs ja samalla jättänyt pohjoiseen vartioimattoman kulkureitin. 26 ja 27 päivän välisenä yönä Klo 4:30 yöllä lähetti Apraksin venäläisten pääjoukot pimeyttä ja aamu-usvaa hyväksi käyttäen liikkeelle. Heillä oli aikomuksenaan käyttää juuri tätä pohjoisempaa aukkoa. Kun Wattrangin osasto vihdoin huomasi pohjoisen kautta etenevät venäläiset, yritti hän jälleen soutamalla päästä tykinkantaman ulottuville. Wattrangin pohjoisimmat sotalaivat saivat tulikosketuksen muutamaan kaleeriin, jonka tuloksena oli yksi karille ajanut kaleeri jossa tosin oli yksi venäjän laivaston kassa sekä 200 miestä vangeiksi. Venäläiset olivat suorittaneet onnistuneen läpimurron, jossa oli menetetty ainoastaan kaksi alusta. Toinen karille ajon seurauksena ja toinen kapularadalle Dragetin ylivetopaikalle. Vallinneen tyvenen takia ruotsalaiset Wattrang tai Lilje eivät pystyneet seuraamaan vihollista. 

26 päivänä Hangon eteläpuolisista tapahtumista täysin tietämätön Niilo E. oli saapunut Dragetille ja huomannut, ettei siellä tapahtunut mitään ylivetoon viittaavaa. Havaittiin ainoastaan yksi rikkoutunut pienempi kaleeri sekä jälkiä kannaksen yliveto yrityksestä, josta oli luovuttu. Saadun käskyn mukaan alukset jätettiin ankkuriin Bengtsårin vesille (itäpuolelle). Ehrenskiöld luovutti komennon kapteeni Sundille ja lähti pienellä saaristopurrella kysymään lisäohjeita Wattrangilta, joka oli ankkurissa Hankoniemen eteläpuolella. Tällä matkalla hän huomasi vastaan soutavan  Venäläisten osaston, eli Smajevitshien kaleerit, Venäläiset olivat päässeet läpi! 

Ehrenskiöldin täytyi palata kiireesti komentamaan aluksiaan. Parasta olisi yrittää päästä uudestaan yhteen Wattrangin kanssa, mutta tyynessä kelissä se ei ollut mahdollista. Tyynessä kaleerien piti hinata Elefanttenia. Ainut reitti vapaille purjehduskelposille vesille pois Dragetin edustalta oli kohti Riilahtea eli pohjoiseen. Samalla Ehrenskiöldin pieniosasto saisi saaristosta näkösuojaa, ehkä Venäläisten kaleerit olivat vain matkalla Turun väylän suuntaan? Pieni tuuli olisi suonut mahdollisuuden purjehtia, jolloin liikkuminen olisi helpompaa. Ehrensköld ei myöskään voinut tietää mitä Pietarilla oli mielessä. Lähettää koko Apraksinin kaleeriosasto Riilahden suuntaan ei välttämättä ollut viisasta ollenkaan. Tuuli voisi nousta minä hetkenä tahansa ja silloin Wattrangilla oli myös mahdollisuus siirtää koko laivastonsa samalle alueelle, jolloin Venäläiset kaleerit olisivat jääneet ansaan Hangon ja Riilahden väliseen saaristoon. Wattrang teki kuitenkin toisenlaisen päätöksen. 

Sivuutettuaan Hankoniemen  Smajevitshien ja Lefortin osastot liittyivät yhteen. Erotakseen hetkeä myöhemmin, toinen osasto lähti etsimään Turkuun vievää väylää ja toinen lähtikin etsimään Riilahden vesillä piileskelevää yhtä jo ylivedettyä kaleeria sekä Ehrenskiöldin pientä osastoa, olihan Apraksinilla tieto Ehrenskiöldin osastosta Dragetilla. 

Venäläisten tekemä karttapiirros ns. Riilahden taistelusta. Kuvasta näkyy kuinka hyökkäys on ensin aloitettu tykkitulella keskeltä ja laidoilta savun turvin on yritetty siirtyä iskuetäisyydelle. 

Niilo Ehrenskiöldin palattuaan Elefantille, alkoi hän etsiä sopivampaa paikkaa mahdolliselle taistelulle lukumääräisesti täysin ylivoimaista vihollista vastaan, jonka lopputulos oli jo etukäteen selvä. Sekä myös mahdillisesti piiloutumalla ja siten laivojen mahdollinen pelastaminen. Hän alkoi siirtymään pohjoiseen kohti Riilahtea tai Bromarvia, matkalla hän löysi sopivan lahdelman jonne hän ryhmitti laivansa. Tämän salmen perällä oli pieni kanava takaportti, johon upotettiin yksi saaristoalus suluksi takaapäin tulevaa vihollista estämään.

Ehrenskiöldin epäonneksi venäläisten jo ylivedetty kaleeri, joka on piilostaan seurannut tilanteen kehittymistä, seuraa Ehrenskiöldiä ja lopulta paljastaa heidän sijaintinsa venäläisten kaleeri osastolle. Kun Ehrenskiöldin osasto oli paikallistettu, venäläiset lähestyivät Ehrenskiöldiä, mutta laskivat ankkurinsa tykkien kantomatkan ulkopuolelle. Olivathan he soutamisesta väsyneitä joten luonnollisesti eivät aloittaneet raskaan soutumatkan jälkeen taistelua, vaan heille riitti vihollisen tarkkailu ja varmistus ettei Ehrenskiöld päässyt liittymään Wattrangin joukkoihin. Toistaiseksi venäläiset lepäsivät ja odottelivat pääjoukkojen saapumista. Aamulla 27.7 1714 Ehrenskiöld sai tietää kello 7.00 mennessä ainakin 60 uuden kaleerin päässeen Hankoniemen länsipuolelle. Kolme tuntia myöhemmin eli noin kello 10.00 aikaan etuvartiot ilmoittivat, että valtava kaleerilaivasto on tulossa kovaa vauhtia airot notkuen. Pian saapuivat venäläiset ruotsalaisten luokse ja heidän keskellään komeili monin lipuin varustettu Pyhän Natalie, Apraksinin lippulaiva. Aluksella oli myös Pietari I. Alukset ankkuroivat kahteen riviin aiemmin tulleiden kaleerien taakse. Venäläiset historioitsijat ilmoittavat venäläisten vahvuudeksi 98 alusta, määrä joka vastaa hyvin tapahtuman kulkuun. Ehrenskiöldin laskujen mukaan niitä olisi ollut 115. Kyseisessä tilanteessa on voinut olla jo hankalaa saada jatkuvasti pienessä liikkeessä olevia laivoja laskettua.

Kello 2 iltapäivällä venäläiset lähettivät valkoisen lipun suojassa neuvottelijan, amiraali Apraksinin adjutantin Jaguschinskyn. Hänen veneensä pysähtyi parin veneen mitan päähän Elefantenista ja adjutantti kehotti ruotsalaisia antautumaan. Johon Ehrenskiöld vastasi lyhyesti, ettei hänen kuninkaansa ollut antanut hänelle laivoja pois annettavaksi. Tämän jälkeen neuvottelija ilmoitti, ettei tuollaisen ilmoituksen jälkeen venäläisiltä ollut armoa odotettavissa. Adjutantin palattua alukselleen määräsi amiraali Apraksin levänneen komentaja Smajevitschien osaston johon kuului nyt 36 (35+1piilossa ollut)  kaleeria hyökkäämään ruotsalaisia vastaan. Heille annettiin käsky yrittää kiertää sivustoista vihollisen kimppuun, koska keskeltä vihollisen tulivoima Elefanttenin tykkien takia oli niin suuri ettei siitä voinut yrittää. Ennen hyökkäystä venäläiset aloittivat pitkän tykistökeskityksen ruotsalaisia kohti. Samoihin aikoihin lähetettiin neljän matalakulkuisen kaleerin osasto kiertämään vihollisen taakse etsimään mahdollista reittiä saaren takaa. Kun ilmassa oli riittävästi ruudin savua, lähti ensimmäinen 23 kaleerin aalto kohti ruotsalaisia, mutta Ehrensköldin yhteislaukaus aiheutti sen verran tuhoa venäläiskaleereissa että heidän oli peräännyttävä ja ryhmityttävä uudestaan. Tykistö keskitystä jatkettiin koko ajan ja toisessa aallossa lähetettiin ensin 20 aluksen osasto liikkeelle. Nyt päästiin jo huomattavasti parempiin tuloksiin, jolloin Apraksin komensi seuraavat 15 kaleeria vahvistukseksi. Ilmassa olleen paksun ruudinsavun turvin pääsi yksi venäläiskaleeri vasemmalta niin lähelle ruotsalaisia ettei sitä huomattu riittävän ajoissa jolloin tykkien suuntaus ei ollut kohdallaan.  Venäläiset ryntäsivät ruotsalaiskaleeriin niin sankoin joukoin, että alus kaatui ja upposi. Oli saatu aukko ruotsalaisten puolustukseen ja venäläiset alkoivat saada vihollisia haltuunsa alus kerrallaan. Viimeisenä vastaan pani tykkiproomu Elefanten, jonka korkeat laidat auttoivat ruotsalaisia pitämään puoliansa. Taistelu oli niin kovaa ettei yhtään alusta saatu haltuun ilman rajua voimankäyttöä. Yksi takakautta kiertämään lähetetty kevyempi kaleeri onnistui läpäisemään ruotsalaisten sulutukseksi upottaman saaristolaivan ja osallistumaan taisteluun katkomalla ensin Elefantenin ankkuritouvin jolloin laivan tykkien suuntaus saatiin pois venäläisistä. Nyt aluksen kimppuun käytiin keulasta ja perästä. Tällöin kontra amiraali laski lippunsa ja siirtyi karttojen ja muistiinpanojensa, sekä muutamien krenatööriensä kanssa pieneen sluuppiin ja hetken jo luultiin hänen päässeen karkuun. Mutta samasta takaportista paikalle ehti venäläisten kapteeni Bachjewu ja hänen kahdeksan Inkerinmaalaista sotilasta. Käytiin raju taistelu, jonka jälkeen Ehrensköld oli pahoin haavoittunut luodeista käteen, reiteen sekä saanut miekan piston jalkaansa. Tämän jälkeen Ruotsalaisten rippeet antautuivat. 

2-3 tuntia kestäneiden taistelujen jälkeen oli ruotsalaisten tappiot 361 kuollutta, joista 9 upseeria. Lisäksi pahoin haavoittuneita oli niin paljon että viisi viikkoa taistelun jälkeen ainoastaan 200 ruotsalaista oli enää hengissä. Vastaavasti venäläisten tappiot oli heti taistelun jälkeen 124 kaatunutta sekä 342 haavoittunutta. Alukset kärsivät myös vahinkoja, mutta ne onnistuttiin kaikki kunnostamaan. Samoin onnistuivat Venäläiset kääntämään suhteelliseen matalaan veteen uponneen arvokkaan tammirakenteisen ruotsalaisaluksen, joka liitettiin muiden aluksien kanssa Venäjän laivastoon. On ihmetelty miksi venäläisten tappiot olivat niin paljon pienempiä, mutta kuten jo aikaisemmin ilmeni, venäläisillä oli tässä taistelussa karkeasti noin seitsemänkertainen miesylivoima seuraavan laskutavan mukaan. Venäläisia 36 kaleeria, jokaisessa noin 200 sotilasta, tekee about 7200 osallistujaa versus ruotsalaiset, joita oli kaikkiaan noin 960. Tämä huomattavasti edesauttoi ampumistilanteissa. Kun ruotsalaiset nostivat päätä reelingin yli tarjoten maalia, oli venäläisille mahdollista ampua siihen useitakin musketin kuulia. Tätä mahdollisuutta ei ruotsalaisilla ollut. Joten aina kun joku nosti päätään reelingin yli ampuakseen vihollista, oli hetkessä kuulaa tulossa kohti. Tällainen verottaa nopeasti miehistöä, joka näkyy Ruotsalaisten kuolleiden ja haavoittuneiden lukumäärässä. Tämän on tietysti minun teoria, ja voi olla muita parempiakin syitä. Taistelun jälkeen siirryttiin rantaan hoitamaan haavoittuneita ja huoltamaan aluksia ja ruoanlaittoa. Riilahden muistomerkin alueelta olisi väitetyn löytyneen nappeja sekä solkia, samoin taistelussa kuolleet olisi haudattu tänne ja ehkä siksi paikan nimikin viitasi hautausmaahan.

Ehrenskiöld vietiin Tsaarin henkilääkärin hoiviin Apraksinin lippulaivalle. Ensihoidon jälkeen matka jatkui Turkuun muiden vankien kanssa, jossa hänen hoitoaan jatkettiin ja vasta elokuussa hänet siirrettiin Kronstattiin. Tsaari Pietari järjesti suuren voiton paraatin syyskuussa Pietarissa. Valloitetut alukset kuljetettiin Nevaa pitkin Pietariin. Edelleen oli Ehrenskiöld haavoistaan heikkona Elefantenin kannella. Pohjan sodan viimein päättyessä vuonna 1721 pääsivät Riilahden taistelun veteraanit vihdoin palaamaan kotimaahan seitsemän vuoden vankeuden jälkeen. Vuonna 1728 amiraaliksi ylennetty Ehrenskiöld pyysi eroa tehtävistään huonoon terveyteen vedoten. Pari kuukautta eronsa jälkeen marraskuun 2 päivänä vuonna 1728 hän kuoli.  

Se Riilahden taistelun historiasta, mutta missä tämä tarkalleen on tapahtunut?

Etsintäretki 2001. Tarinaa ja tapahtumia sekä kaikenlaisia löytöjäkin itse retkeltä olisi enemmänkin, en kuitenkaan panedu näihin tapahtumiin kovinkaan yksityiskohtaisesti. Tässä tiivistelma vuoden 2001 tapahtumista. 

Ennen merelle lähtöä piti kerätä yhteen kaikki kyseisestä taistelusta jo tiedossa olevat tapahtumat, näiden pohjalta etsittävät alueet määriteltiin. Tässä muutamia niistä. 

Taistelupaikalle on pystytetty 2 muistomerkkiä. Tuolloin oli yleinen luulo että paikalla on uponneena useita kaleereja, mm. yksi tammirakenteinen ruotsalaiskaleeri kaatui ja täyttyi vedellä. Kun laitesukeltaminen on alkanut yleistyä on myös Riilahden muistomerkin edustalla alkanut sukellustoiminta. Näitä hylkyjä on etsitty sukeltamalla jo vuodesta 1957 lähtien, toiveena löytää jokin näistä edellämainituista uponneista kaleereista. Kun yhtään hylkyä ei ole alueelta onnistuttu löytämään, on sitten alkanut spekulaatio taistelupaikan sijainnista. Onko se sittenkaan  käyty muistomerkin vieressä, vaan jossain muualla. Ehkä Gloppettilla tai vaihtoehtoisesti Kadermån ja Byön välisellä alueella. Mitään täyttä varmuutta ei taistelupaikasta syntynyt, koska yhtään kaleerin hylkyä ei ole onnistuttu löytämään. Tosin muutamia hylkyja oli loydetty Kadermån läheltä. Nämä taas ovat kaukana itse muistomerkistä.

Kadermån ja Bengtsårin väliseltä alueelta löydetyilla hylyillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Riilahden taistelupaikan kanssa. Paikalla pitivät ruotsalaiset Stefan Wessmanin kanssa vuonna 1997 ja 1998 tutkimusleirejä joissa todettiin, ettei yksikään jo alueelta löydetty hylky voi kuulua Riilahden taisteluun. Niistä kaikista löytyi selkeitä yksityiskohtia jotka ajoittivat ne 1700 luvun loppupuolelle. 
Saimme kartan aikaisemmin löydetyistä hylyistä, johon oli myös merkitty pelto josta huhujen mukaan löydetty tykin kuulia. 
Apulehden artikkeli taistelusta vuodelta 1961. 
Erkki “Eka” Metsävuoren kirjoittamia tekstejä, 
Raul Johnssonin Tarua ja totta Riilahden taistelusta.
Lopulta käynti Slaavilaisessa kirjastossa tuotti ehdottomasti parhaan nipun hyödyllisiä, tosin  venäjänkielisiä asiaan liittyviä vanhoja artikkeleita ja tekstejä. Kevät talvella alettiin valmistella edellämainittujen lähtötietojen perusteella etsintäretkeä kyseiselle alueelle tulevalle kesälle. Ajankohdaksi retkelle valittiin 25.6 - 8.7. Retken tavoitteena oli paikallistaa vuonna 1714 käyty Riilahden taistelupaikka löytämällä ruotsalaisten uponnut tammirakenteinen kaleeri, sekä mahdollisesti muutama taistelussa uponnut venäläinen kaleeri.  Uponneiden laivanhylkyjen etsintään viistokaiku on loistava laitteisto, ja meidän etsinnän pääpaino oli viistokaikuluotaimen käytössä. Sekä sukeltamalla varmentaminen ja kuvaaminen. Ehrenskiöld oli sulkenut salmen 7 aluksella ja niiden muodostelma oli tiedossa, päättelimme että tutkittava alue saisi olla enintään 400 metriä leveä. Leveämpää salmea ei kyseisillä laivoilla pystytä tehokkaasti sulkemaan. Näin rajasimme kaikki yli 500 metriä leveämmät salmet pois tutkittavien alueiden listalta. Eräissä kertomuksissa ehdotettu Gloppettin salmi putosi myös pois mahdollisena taistelupaikkana, koska 40m syvyiseen veteen oli aluksien ankkurointi tiiviiseen muodostelmaan vähintäänkin kyseenalainen. Salmessa, jossa taistelu käytiin oli myös pieni väylä irtiottoon takakautta, josta taistelun lopussa muutama venäläinen kaleeri oli päässyt ohittamaan suluksi upotetun saaristoaluksen ja osallistumaan taisteluun. Tällaisia lahdelmia ei alueella ole kuin muutamia. Jäljelle jääneet alueet Hankoniemen, Riilahden sekä Dragetin välillä olisi helposti luodattu operaatioon varatun 2 viikon aikana. Juhannuksen jälkeen v. 2001 kokoonnuttiin Hankoon ja alettiin luotaamaan taistelupaikoiksi määriteltyjä alueita. Ensimmäiseksi alettiin selvittämään tykinkuulien löytöpaikkaa. Saimme käsiimme kaksi eri  karttakopiota joihin oli merkitty “pellolta löytynyt tykinkuulia”.  Juuri tästä "tykinkuulia pellolla" vihjeestä minulla oli tuolloin kovia odotuksia. Jos tämä pelto löytyy kuuliensa kanssa, saattaisi koko taistelupaikan arvoitus ratketa nopeasti. Selvitimme myös tietoja tykinkuulien maksimi kantomatkoista, joka tietysti vaihteli tykkien tyyppien mukaan. 1700 luvun 18 naulaisella laivatykillä tehokas etäisyys olisi max 900 metriä. Tämä tykkimalli oli yleisin tuon taistelun aikana,  joten siitä saisi hyvän referenssin kun miettii miten kaukana taistelupaikka voisi olla. Tuolloin taistelu olisi arvioitu käydyn alle 2-3 kilometrin säteellä kuulien löytöpaikasta. Tallaiset aluuet luodattaiisiin nopeasti. Siirryttyämme ensimmäiselle kuulien löytöpaikalle, asiat mutkistuivat. Tämän löytöpaikan piti olla peltoa, mutta käynti paikanpäällä osoitti alueen erittäin kiviseksi ja kallioiseksi alueeksi. Paikalla ei ole koskaan ollutkaan peltoa, helpommin sinne saisi kalliolouhoksen. Ja jos tälle alueelle olisikin joskus tykinkuulia joutunut, olisivat  murskautuneet tai siis rikkoutuneet kallioon osuessaan ja loput olisi sään armoilla ajat sitten ruostuneet tunnistamattomiksi möykyiksi. Kun ei suojaavaa maakerrosta ole ollut. Toinen pelto oli sen verran kaukana pohjoisempana, että sinne emme koskaan menneet. Se tuntui silloin liian kaukaiselta ollakseen mitenkään osallisena tähän taisteluun, eikä meillä ollut mitään muuta kuin vanha epämääräinen väite, jonka alkuperääkään kukaan ei tiennyt varmuudella. Miten väärässä olinkaan. Vuosia myöhemmin tämä pikku detalji tuli uudestaan vastaan ja tällä kerralla sillä oli merkitystä. 

Heti ensimmäisenä päivänä meihin otti yhteyttä Hangon rintamamuseon johtaja, joka oli saanut venäjäläisiltä lahjaksi uuden venäjänkielisen kirjan liittyen Hankoniemen vuoden 1714 taisteluun. Kirja oli venäjänkielinen ja siihen oli koottu kaikki vanhat kirjeet ja muut muistiot Venäjän arkistoista, jotka jotenkin liittyivät Riilahden meritaisteluun. Hän tarjosi kirjaa käyttöömme. Retkikunnassamme oli venäjänkielen taitoinen henkilö, Tommi Lipponen, joten hän sai nyt uuden tehtävän. Kääntää kirjan tietoja käyttöömme. Kirja oli tosi hyödyllinen, siitä löytyi meille todella paljon uutta tietoa taisteluun liittyen. Kirjeet oli puhtaaksikirjoitettu, mutta kieliasu ja sanat oli alkuperäisessä muodossa, tämä oli tietysti haastavaa ja aikaa vievää. Käytössämme oli 2 viikkoa, jonka aikana koko kirjaa ei koskaan saatu käännettyä. Uutta tietoa kirjasta putkahti viimeisille päiville asti. Yksi kirjan mielenkiintoisimmista anneista oli, kun selvisi kaikkien ruotsalaisten seitsemän aluksen liittäminen taistelun jälkeen Venäjän laivastoon. Yhtään ei siis jäänyt pohjaan hylkynä. Kirjassa jopa mainittiin aluksien nimet ja niiden uusi aseistus Venäjän laivastossa. Toinen samantapainen mielenkiintoinen tieto jota toistetaan useissa eri kohdissa oli venäläisten saaneen ainoastaan henkilötappioita, näin ollen venäläisten viettäessä paikalla viisi päivää taistelun jälkeen. He onnistuivat korjaamaan kaikki rikkoutuneet aluksensa purjehduskuntoon, eli hylkyjä tai niiden rippeitä ei ole jäänyt taistelupaikalle. 

Tässä kohtaa meidän etsintä kohteet eli hylyt putosivat pois listalta, niitä ei ollut olemassa. Varmasti taistelupaikalta löytyisi kaikenlaista pienempää esineistöä, nappeja, aseita, kuulia ja kaikkea irtoesineistoa mitä kyseisessä taistelussa ja ympäri kaatuneesta kaleerista on mereen pudonnut. Mutta meillä ei ollut tarvittavaa kalustoa, eikä lopulta aikaakaan.

Kirjasta tosin löytyi useita eri mainintoja taistelupaikan sijainnista, sekä selityksiä tapahtumien kulusta. Kirjassa oli useammassa kirjeessa mainittu Ehrenskiöldin osaston olleen alunperin ankkurissa Bentsårin ja Dragetin välisellä alueella, josta ne vihollisen läpimurtoliikkeet havaittuaan siirtyivät pohjoiseen, johonkin salmeen. Näiden uusien tiedonjyvästen avustamana itselleni oli selvää että Riilahden taistelu on käyty jossain muistomerkin läheisyydessä. Tarkempaa emme sitä tuolloin pystyneet määrittelemään, koska aikamme oli rajattu eikä meillä ollut sopivaa kalustoa. Emme löytäneet sieltä nappeja, rahaa tai tykinkuulia, mutta uudet venäjänkieliset arkistokopiot eivät antaneet hirveästi liikkumavaraa kauemmas muille alueille. Saimme paljon uutta arvokasta hyödyllistä tietoa ja olin ajatellut palata Riilahteen joskus sopivan tilaisuuden tullen viemään tämän asiaan päätokseen, mutta lähdin sitten Ecuadoriin ja kaikki muu jäi yli kymmeneksi vuodeksi. 

Vuonna 2014 Jan ja Mikael Aminoff ottivat yhteyttä. He halusivat keskustella Riilahden taistelupaikan sijainnista. Oli muuten 300 vuotinen juhlavuosi Riilahden tasitelusta. Kyseinen tapaaminen johti siihen että päätimme jatkaa taistelupaikan tarkemman sijainnin selvitystä. Emme aikanaan löytäneet mitään itse muistomerkin edustalta, tosin silloin ei mitään isompaa yritystä viistokaiun rinnalla edes ollut. Viistokaiussa näkyvä esine pitää olla myös pohjalla niin sanotusti näkyvissä, ei hautatuneena sedimenttiin. Joten tykinkuulat, napit, pistoolit jne. olisivat joka tapauksessa oletus arvoltaan sedimenttiin hautautuneina ja niiden erottaminen tällaisesta paikasta viistokaiulla olisi käytännössa mahdotonta. Jos esineistö ei ole sedimentin sisällä, vaan ovat kovalla kalliollapohjalla matalassa happirikkaassa merivedessä, ruostuvat ne nopeasti tunnistuskelvottomaksi romuksi. Kun esineet ovat syvemmällä sedimentin sisällä, ne ovat suhteellisen hapettomassa tilassa ja tavallaan sailöttynä. Taistelun tiedetään kestäneen noin 2-3 tunnin ajan. Tästä on jäänyt paikalle valtava määrä  tykinkuulia sekä musketin kuulia, näitä pitäisi löytyä helposti taistelupaikan ympäristöstä, samoin tiedetään tykkien koot ja sitä kautta tykinkuulien koko. Myös ruotsalaisten kaleeri oli taistelun aikana kääntynyt ympäri, josta varmaan on jäänyt pohjalle kaikenlaisia varusteita. Toisin sanoen olimme etsimässä kaikenlaista pienempää esineistöä tykinkuulia, musketinkuulia -joita pitäisi olla valtaosa, lisäksi kaikki pienet napit, kolikot, mahdollisesti pistooleja, kivääreitä, miekkoja, pistimiä, vyönsolkia ja muita pienempiä esineitä. Nyt tarvittiin Magnetometriä ja vedenalaisia metallinpaljastimia, eikä sellaisetkaan välttämättä toimisi kovin hyvin alueella, jossa on toisen maailman sodan aikaista metalliromua tasaisesti joka puolella. Oma painajainen olisi tietysti pohjamudasta löydetty räjähtämätön toisen maailmansodan aikainen kranaatti. Eihän metallinpaljastin osaa kertoa mikä sen on saanut piipittämaan, totuus paljastuu vasta kun sitä käytännössä käsipelin alkaa tunnustelemaan. 

Vuonna 2014 aloitettu etsintä oli kuitenkin huomattavasti erilaisempi, kiitos edellisen retken aikana saadut uudet tiedot, joiden antia piti nyt alkaa siirtämään kartalle. Joka tapauksessa taistelu käytiin Muistomerkin ja Dragetin välisellä alueella. En edelleenkaan ala yksityiskohtaisesti kertomaan kaikkia niitä tapahtumia. Mukana oli eri aikoina eri ihmisia. Kiitos Micke, Kalle, Leif, Östis, Eetu, JP, Mikael, Arska, Hernan ja Johnny. Operoimme alueella vuosina 2014, 2015 ja 2016 lähinnä viikonloppuja. Mutta ajattelin lähinnä kertoa lopputuloksesta ja perustella sitä. Kerrottakoon kuitenkin että vuokrasimme Magnetometrin ja luotasimme sillä koko alueen Dragetista Riilahden höyrylaivalaiturille, sekä koko muistomerkin alueen. Ainoastaan yksi lahti Storön edustalta jai luotaamatta ajanpuutten vuoksi. Maaleja tuli paljon, liiankin paljon. Siksi aikaa kului. Lisaksi mukana oli mr. JP Keronen Kouvolasta, mies joka osaa tehokkaasti kayttaa Garretin käsikäyttöista metallinpaljastinta. Hän tallusteli kaikki mahdolliset ranta-alueet ja teki itse asiassa Johnnyn kanssa merkittävimmät löydöt, Johnny löysi sukeltamalla useamman musketin kuulan ja JP samalta ranta- alueelta oikean kokoisen venäläisten tykinkuulan. Tämän jälkeen alkoi palaset loksahtaa kohdilleen. Ensin kuitenkin palaamme hetkeksi muistomerkin alueelle. Saimme tietää Aminoffeilta erään henkilön tekemistä tykinkuula löydöista muistomerkillä. Sukeltamalla emme onnistuneet alueelta löytämään yhtään tykin kuulaa, mutta JP löysi paikalta srapnellin kuulia ja kappaleen shrapnellin ehjempää osaa. Erään Riilahdella työskennelleen henkilön harrastuksena oli metallin etsintä ja hän oli myös löytanyt muutamia pienikokoisia tykinkuulia muistomerkin alueelta. Lähinnä näista tuli koon takia mieleen merkinantotykki. Ne oli myös ammuttu sellaiseen paikkaan kallion taakse, ettei niitä ole mitenkaan voitu ampua mereltä käsin. Mutta suojaiselta Muistomerkin laituri aluuelta kyllä. 

Shrapnellit aiheutti päänvaivaa, koska srapnelli oli keksitty vasta 1800 luvun alkuaikoina, ei tätä kuulaa oltu voitu ampua sataa vuotta aikaisemmin. Näihin kysymyksiin saatiin apua Tukholman merimuseosta, jossa Mickellä oli tuttu vanhojen tykkien erikoisasiantuntija ja hän vastasi tiedusteluumme arvoituksellisesti sanalla, Salute!  Laivastoilla on edelleen tapana käydä muistomerkeillä vuosipäivan aikaan, ja silloin aina tilanteen mukaan ammuttiin kunnialaukaukset. Eli kaikki ammutut laukaukset muistomerkillä näyttäisi olevan peraisin näistä Salute kunnialaukauksista. Normaalisti nykyisin Salute laukaukset ammutaan ilman kuulaa, mutta Tukholman tykkispecialisti kertoi että jos tykki on ollut ladattu, ei sitä kuulaa ole alettu erikseen poistamaan, vaan on sitten ammuttu johonkin turvalliseen suuntaan kuulineen. Kuulemma ihan normaalia toimintaa?! 

Riilahden taistelusta on tehty useita maalauksia, mutta yksi yksinkertainen piirros tehtiin heti taistelusta seuraavana päivänä. Tätä kirjoittelen Chilestä käsin Koronakaranteenissa ja kaikki muistiinpanoni ovat suomessa. Joten en saa tätä kuvaa ladattua tänne. Kyseessä on mustavalkokuva.

Eräänä iltana Riilahden kartanon yhdessä mökissä iltapuuhissa päivän sukelluksien ja muiden luotaustoimien jälkeen selailin Riilahden muistiinpanojani. Käsissäni oli maininta yhdestä taistelu piirroksesta, joka tehtiin taistelun jälkeisenä päivänä Riilahden korkeimmalta vuorelta. Piirtäjä oli ikuistanut kuvan suoraan taistelupaikan edessä. Kaivoin tämän piirroksen taas kerran käsiini. Ajattelin että kun täällä ollaan, niin onnistusiko visiitti tälle mainitulle korkeimmalle vuorelle? Piirroksen yksityiskohdat täytyisi jollain tavalla löytyä myös paikanpäältä, mutta en ollut kertaakaan yrittänyt paikallistaa kyseistä korkeinta vuorta. Alueen ainoa merenrannalle ulottuva korkein kallio olisi Storön kaakkoispuolella. Storö on muistomerkista heti seuraava pohjois-koilliseen oleva saari, jonne pääse sillan kautta autollakin. Kalliolta suoraan merelle länteen on Lackisårin ja Hummeldalin välinen lahti. Seuraavan päivänä aamulla siirsin itseni tälle kalliolle huomatakseni edessä olevan näkymän sopivan suoraan paikan päälta tehtyyn maalaukseen. Kapea noin 300m leveä lahti on tästä vinkkelista täydellinen paikka käydylle taistelulle. Lahden edessa on pienen pieni yhden puun matala saari, joka 300 vuotta aikaisemmin on ollut noin 1-1,5m alempana pintakivenä maan nousun takia. Tämä pintakivi löytyy maalauksesta, joka tehtiin heti taistelua seuraavana päivänä ja samassa paikassa. Samoin taaempana oleva pieni kalliosaari ja muut yksityiskohdat. Se fiilis kun tajuat. Oliko tämä se lahti, jonne Ehrenskiöld ryhmitti alukset puolustukseen mainittuun muodostelmaan. Kun aikaisemmin luotasimme alueita magnetometrilla, oli tama Lackisorin lahti se ainoa joka jäi koko edellä mainituista alueista luotaamatta. Tuolloin päivät yksinkertaisesti loppui kesken.  Tuolloin tuumasimme että tämä alue hoidettaisiin sukeltamalla ja maastossa metallinpaljastimen kanssa jossain sopivassa välissa. Ensin tietysti ne jo luodatut alueet ja niiden maalien tarkistaminen, niitä riitti. Aikaisemmin olimme Aminoffeilta tiedustellut mahdollisista alueen tykinkuula löydöista ja Mikael tiesi kertoa yhdesta Öbysta pellolta löydetysta isokokoisesta tykinkuulasta. Hän selvitti asiaa ja pian meillä oli tapauksen kaikki tiedot. Kuula löytyi Uddas nimisen tilan pellolta, kuula on läpimitaltaan 18,5cm ja paino 17,8 kg ja se on koverrettu osittain ontoksi?? Kaleeri Örnenilla oli kaksi 36 naulan morssaria, jotka samalla olivat taistelun suurimmat tytkit. 36 naulaa x 0,425kg = 15,3 kg. Kuula oli jo ajoitettu sen löytövuonna 1991 Tukholman Armmuseuimin toimesta 1700 luvun alkuun. Nopean laskutoimituksen mukaisesti kuula vaikutti isommalta kuin taistelussa oli käytetty, mutta taas Tukholman Micken kontaktille soitto ja kyseessa olisi juuri 36 Naulan mörssärin kuula, max kantomatka alle 3 merimailia. Etäisyyttä kuulan löytöpaikalta Hummeldalin ja Lackisorin salmeen tulee 3,9km. Se olisi nippanappa taistelupaikan sisällä. Arkistojen mukaan taistelua seuraavina päivinä samalla alueella pidettiin juhlatilaisuus, jossa ammuttiin kaikilla tykeilla yhteislaukaus. Tämä taasen selittäisi tykinkuulan sijainnin ja liittäisi sen taistelupaikkaan. Olimme myös löytäneet sukeltamalla Lackisorin pienemmän väylältä useita musketin kuulia, ja niitä jäi sinne pohjaan edelleen. Samoin löysimme Lackisorista osittaisen tykinkuulan, siitä oli noin 1/3 osa poissa, mutta muuten kuula oli hyvässä kunnossa syvällä maansisällä. Koon puolesta kuului venäläisille. Kuula toimitettiin Riilahden kartanolle. 
Käytimme metallinpaljastinta vain Lackisorin saaressa, josta tunnistamatonta metalliromua löytyi paljon. Suuri osa valitettavasti toisen maailmansodan aikaisia. Paikka on todella kallioista, joten suurin osa pinnalla olleista tykinkuulista ovat vuosien saatossa jo kadonneet tai muuttuneet tunnistuskelvottomaksi ruosteeksi. Mutta varmasti löytöjä kyllä riittää, ne vaan pitäisi paikallistaa lahden pohjasta. Teimme pikaisen sukelluspyrähdyksen tällä paikalla ja löysimme useita musketin kuulia, osa jäi paikoilleen. Muutama mallikappale toimitettiin Riilahden kartanolle. Minun piti samoihin aikoihin valmistautua muuttooni Chileen loppukesasta 2016. Tarkoitus oli tulla jatkamaan kesällä 2017 ja 2018 mutta olen edelleen täällä Chilessä jumissa ja vuoden 2020 kesäloma suomeen on myös peruttu, nyt Coronaviruksen aiheuttamien muutosten vuoksi. - Lackisorin salmen itäisellä puolella on kapea reitti, joka on voitu sulkea upottamalla siihen suurimman Ehrensvärldin saaristoaluksen. Taistelun jälkeen venäläiset onnistuivat pelastamaan tämänkin saaristoaluksen, mutta sen upotukseen voisi olettaa käytetyn kiviä, jotka noston yhteydessä on varmaan kipattu yli laidan. Tästä salmesta voisi sukeltamalla löytyä ehkei kivikasaa, mutta kuitenkin kasan käsin siirreltäviä kiviä. 

- Öby pellolta löytynyt kuula
- Lackisorin salmeen voisi kuvitella mahtuneen 23 vihollisen kaleeria kerrallaan. Mutta ei varmasti paljoa enempaa. Tsaari tai Apraksin oli maininnut ettei kyseiseen salmeen enempi aluksia mahtunutkaan.
- Korkein kallio, jonka edustalla taistelu käytiin
- Kaikki maalauksen kivet löytyy taistelupaikalta sekä Storösta katsottuna takana vasemmalla kulkuväylä, joka on itseasiassa pieni lahti. Tämä ei aikalaispiirroksesta kuitenkaan selviä.   
- Mörssärin kuula Öbyssa, 3,9km päässä taistelupaikasta.
- Salute laukaukset Muistomerkillä sekä löydetyt srapnellit Muistomerkillä
- Lackisorin saaresta on suora nakoyhetys Hangon lansikarkeen asti, On kirjoitettu etta Ehrensvard naki piilostaan kello 10 lahestyvat kaleerit.
- Hautausmaa Muistomerkin lähellä, kuolleet sotilaat haudattiin taistelun jälkeen. Lackisorin ja koko taistelupaikka on niin kivista ja kallioista, ettei sinne ole voitu haudata ketään, mutta Muistomerkin alueella on peltomaista metsämaata.
- The first monument to commemorate the Russian Navy, a wooden cross, was erected on the site in 1869 by Rear Admiral Nikolai Rimsky-Korsakov- The wooden cross was replaced by a more permanent stone cross in 1870 by the order of Tsar Alexander II.

Rauno Koivusaari

Taistelupaikasta on tehty useitakin maalauksia, kuitenkaan maalarit eivät ole niitä paikan päällä tehneet vaan apuna on käytetty todennäköisesti taistelun jälkeisen päivän maalausta ja taistelun kirjallisia selvityksiä. Yksi maalaus on kuvattu Hangon suunnasta ja kuvan oikeassa reunassa todennakoisesti Wattrangin fregatti ja perälla vasemmalla ehkä Turun kaupunki tai sitten Riilahden kartano. 18 Naulaiset tykit Elefanttenilla, ampumasuunta Storö, kuulia voi löytyä 30-40m syvyydestä.