Riilahden taistelu 1714

RIILAHDEN TAISTELU 1714.  Kirjoitettu 2020 Chilessä Corona karanteenissa.

Alkuteksti on osittain vanhan kertausta, mutta onnistuimme toki löytämään arkistoista jotain uutta näihinkin tapahtumiin.


Tsaari Pietari I “Suuri”

Tsaari oli ottanut  laivaston kehittämisen sydämen asiakseen. Hän oli mieltynyt suuriin kunnioitusta herättäviin sotalaivoihin, mutta tajusi etteivät sellaiset kykene toimimaan tehokkaasti suomen sokkeloisessa saaristossa. Saariston vuoksi hän suunnitteli ja rakennutti Venetsian/ turkkilaisen? mallin mukaisen ketterän suuren kaleeri laivaston, joka oli suunniteltu nimenomaan suomen sokkeloiseen saaristoon.


Vuonna 1709 Venäjän tsaari Pietari I pysäytti Kaarle XII sotajoukot lyömällä ne Pultavan taistelussa. Ruotsalaisten armeijan jäljelle jäänyt osa noin 15.000 miestä jäi sotavangeiksi ja Kaarle XII oli paettava rajan yli Turkkiin jonne hän jäi useaksi vuodeksi. Samanaikaisesti ryhtyi tsaari Pietari I suunnittelemaan suomen valtausta. Maaliskuussa 1710 hänen joukkonsa piirittivät Viipuria ja syksyyn mennessä koko Laatokan Karjala oli venäläisten käsissä. Kun Kaarle XII vihdoin lähti kotimatkalle Turkista oli venäläisillä jo melkein koko Suomi hallussaan.

Jo vuotta aikaisemmin oli tsaari Pietari suunnitellut sotaretken ulottamista aina Ruotsiin asti, sillä olihan kuningas poissa ja hänen armeijansa oli huomattavasti heikentynyt. Tällöin Pietari halusi murtaa itselleen tien suomen kautta Ahvenanmeren yli Kaarlen kuningaskuntaan. Laajojen varustelutoimien jälkeen oli armeija valmiina lähtemään huhtikuun lopulla 1713. Ratsuväki kulki maitse Viipurin kautta, mutta jalkaväki ja kasakat sijoitettiin saaristolaivoihin. Tämän laivaston etujoukko saapui Helsinkiin 8 toukokuuta, ja pyrki heti maihin. Mutta Kaarle Armfeltin johtama pieni sotaväenosasto pystyi tämän estämään. Tosin kun amiraali Feodor Apraksinin johtaman laivaston pääosan saavuttua, oli Armfeltin luovuttava Helsingistä toukokuun 10 ja 11 päivien välisenä yönä vuonna 1713. Ennen lähtöä hän sytytti kaupungin tuleen ja poltti muunmuassa 2000 tynnyriä viljaa etteivät ne joutuisi vihollisen käsiin.
Ruotsalais -suomalaiset joukot vetäytyivät Suomen sotilas ylipäällikön kenraalimajuri Yrjö Lybeckerin käskystä pohjoiseen päin ja jättivät siten koko rannikkokaistan venäläisten armoille.
Elokuun lopulla venäläiset marssivat Turkuun. Tsaari Pietari I saapui sinne itse syyskuun 2 päivänä, mutta lähti jo seuraavana päivänä takaisin. Samoin lähtivät “urheat” Tsaarin sotajoukot kaksipäivää myöhemmin eli 4 syyskuuta kohti Helsinkiä. Olipa lähtö ollut niin kiireinen, että olivat ruoka astiat jääneet tulelle. Tuolloin oli nimittäin havaittu ruotsalainen sotalaivasto Turun saaristossa. Turkuun ei uskallettu jäädä sillä meriyhteyttä Helsinkiin ei vielä ollut. Lisäksi Armfeltin joukot Hämeessä oli alituisena uhkana. Tämän jälkeen venäläiset suuntasivat sotatoimensa pohjoiseen Häme, Karjala, Pohjanmaa joutuivat heidän käsiinsä.

Venäläisten liikehtiminen suomen etelärannikolla aiheutti suurta huolta Ruotsissa, sillä venäläiset saattoivat yrittää purjehtia Ahvenanmeren ylitse milloin hyvänsä. Tällöin Ruotsissa päätettiin varustaa laivasto, jonka tehtävänä oli estää venäläisten pääsy Hankoniemeä lännemmäksi. Laivaston komentajaksi määrättiin Kustaa Wattrang, hänen lähimpiä miehiään olivat vara-amiraali Taube ja scoutbynacht Niilo Ehrenskiöld. Jälkimmäisten hollantilaisperäinen arvo vastaa lähinnä nykyistä kontra-amiraalia.
Huhtikuun lopussa 1714 purjehtivat Wattrang päävoimien kanssa Karlskronasta Hankoniemen edustalle, jonne oli saapunut aiemmin Lilje Kalmarista. Tukholmasta lähtenyt Taube saapui viimeisenä pysähdyttyään joksikin aikaa Ahvenanmaalle. Neuvottelujen jälkeen sijoitti Wattrang laivastonsa asemiin Hankoniemen ulkopuolelle joka käsitti 15 linjalaivaa, 12 kaleerin eskadroonan, kaksi aseistettua proomua, yhden saaristofregatin sekä muita pienempiä aseistettuja aluksia. Ruotsalaiset olivat saaneet kuulla 200 vihollisaluksesta, jotka oli varustettu Kronstadtissa Pietarissa, lähentyvän Hankoniemeä. Tosiasiassa Tsaarilla oli käytössään ainoastaan 100 kaleeria.

Saavuttuaan Tvärminneen kesäkuun alussa, venäläiset saivat huomata vastassaan olevan vihollisen tulivoiman.  Eteenpäin olisi päästävä, mutta miten. Erilaisia metodeja kokeiltiin, kuten savuverhoa, jota kokeiltiin eritavoilla aina tuulen ollessa suotuisa. Tällöin venäläiset sytyttivät suuria tulia pitkin Tvärminnen rantoja, jolloin näiden savu ajautui kohti vihollista (ruotsalaisia). Tämän tarkoituksena oli tutkia mahdollisuutta savun suojassa ohittaa vihollisen sotalaivat. Myöhemmin tästä kuitenkin luovuttiin.
Kesäkuun 19 ja 20 päivänä oli Tsaarin kaleerilaivasto kokonaisuudessaan Tvärminnen selällä odottelemassa. Siellä se ankkurinsa odotteli sopivaa tilaisuutta pujahtaa ruotsalaisten ohi kohti Turkua ja Ahvenanmaata. Kovista tiedustelu yrityksistä huolimatta Apraksinilla ei ollut selkeätä kuvaa vihollisen vahvuudesta, minkä vuoksi hän ei uskaltanut ryhtyä avoimeen tulitaisteluun.
Osan joukoista hän salli siirtyä maihin toipumaan matkan tähän astisista rasituksista. Samoihin aikoihin saapui Tsaari Tallinasta. Tällöin hän sai tietää että tie länteen oli poikki Hankoniemen kohdalla ruotsalaisten laivaston takia. Joten Tsaari lähetti viestinviejät sekä Rääveliin (Tallina) että Helsinkiin siellä oleville linjalaivoille saadakseen niiltä apua, mutta ruotsalaisosasto todettiin liian vahvaksi ja tästä luovuttiin.
 Ruotsalaisten ohi oli kuitenkin päästävä.  Tvärminnessä Pietari Suuri kuuli paikkakuntalaisilta Hankoniemen kannaksesta josta oli joskus vedetty keveitä aluksia yli. Pietari lähti henkilökohtaisesti tutkimaan kyseistä vanhaa alusten ylivetopaikkaa, joka oli nimeltään Draget. Vetopaikka on jopa merkitty Gustaf Klintin vuoden 1809 merikarttaan. Amiraali Apraksinin sotapäiväkirjasta löytyy merkintä käskystä jossa käsketään aloittaa 2527m pitkän ylivetoradan rakentaminen. Työhön komennettiin 10.000 miestä. Maahan asetettiin 6,8m pitkiä noin 18cm paksuisia parruja neljään jonoon. Tvärminnen kylän asukkaita kiellettiin poistumasta kylästä ettei tieto ylivetoaikeista kantautuisi Wattrangin korviin ja alueelle järjestettiin vartiointi. Muutaman päivän valmistelujen jälkeen Pietari yritti ylivetoa kahdella kevyemmällä kaleerilla, toinen niistä saatiin ehjänä yli mutta toinen hajosi korjauskelvottomaksi. Tällöin Pietari päätti luopua "Dragetin" yliveto suunnitelmasta, mutta sai idean yrittää käyttää tapahtumaa hyväkseen antamalla Wattrangin ymmärtää kaleerien ylivetojen olevan täydessä vauhdissa ja siten hänen olisi pakko alkaa hajottaa joukkojansa, kuten tapahtuikin. Jo ylivedetty kaleeri piiloutui saaristoon Hankoniemen pohjoispuolelle, tarkoituksena liittyä myöhemmin muuhun kaleerilaivastoon. Tämän jälkeen Tsaari käski löystää kylän vartiointia ja antaa Dragetin kannaksen kaleerien yliveto suunnitelman vuotaa ruotsalaisille.
Kun tieto “olemattomasta” ylivetosuunnitelmasta oli saavuttanut ruotsalaiset alkoi Wattrang huolestua. Hän määräsi välittömästi 25.7.1714 Ehrenskiöldin siirtymään Bengtsårin saaren takaisille vesille ja tuhota vihollisen laivat niitä vedettäessä Dragetin kannaksen poikki.  Niilo Ehrenskiöld sai komentoonsa Tykkiproomu Elefantenin, kaleerit Örnen, Tranan, Gripen, Laxen, Gäddan ja Hvalfisken sekä saaristolaivat Flundran ja Mörten.
Liljen johtama laivasto-osasto määrättiin hyökkäämään Tvärminnessä vielä ylivetoa odottavien venäläisten kaleerien kimppuun, mutta osaston päästyä puoleen väliin joutui se tuulen tyynnyttyä ajelehtimaan ohjauskyvyttöminä jonnekin Längdenin seudulle. Nyt oli ruotsalaisten osasto hajoitettu kolmeen osaan.
Tsaari sai tiedon Ehrenskiöldin osaston siirtymisestä Hankoniemen pohjoispuolelle ja Liljen siirtymisestä itäpuolella Hankoniemeä. Hänen suunnitelmansa ruotsalaisten joukkojen hajoittamisesta alkaa tuottaa tulosta. Nyt Tsaari Pietari ja Apraksin ovat päättäneet yrittää läpimurtoa maksoi mitä maksoi, vaikka vain neljäsosa laivastosta säästyisi niin tie oli saatava auki Turkuun ja Ahvenanmaalle.
Pietari lähetti 26 päivänä 35 kaleerin osaston tiedustelemaan väylää kello 2 yöllä, kaleerit kulkivat aivan rannan tuntumassa ja panivat ankkuriin muutamien saarien suojaan.
Tämä osasto havaitsi Liljen osaston ajelehtivan hitaasti kauemmas mantereesta, tällöin avautui kulkureitti joka mahdollisti kiertää Liljen osasto pohjoisen puolelta sekä Wattrangin osasto etelänkautta. Aamupäivällä jolloin sää oli sumuinen Pietari lähetti Smajevitshin komennossa 15 kaleeria kiertämään väylää etelämpää tarkoituksena kiertää Wattrangin osasto merenpuolelta tyynen kelin vallitessa.  Hieman myöhemmin hän lähetti loput osaston 20 kaleerista, osaston komentaja oli Lefort. Wattrang tulkitsi asian siten että venäjän kaleerilaivasto yrittää kiertää ruotsalaisten linjalaivat turvallisen matkan päästä etelänpuolelta. Tällöin Wattrangin yritti soutuveneillä vetämällä  saada sotalaivojaan siirtymään etelämmäs tykin kantaman päähän venäläisistä ohi soutavista kaleereista.

Samaan aikaan Tvärminnessä pääjoukkojen loput alukset (63) valmistautuivat ohittamaan Wattrangin osastoa joka oli juuri tyynessä soutaen siirtynyt etelämmäs ja samalla jättänyt pohjoiseen vartioimattoman kulkureitin. 26 ja 27 päivän välisenä yönä Klo 4:30 yöllä lähetti Apraksin venäläisten pääjoukot pimeyttä ja aamu usvaa hyväksi käyttäen liikkeelle. Heillä oli aikomuksenaan käyttää juuri tätä pohjoisempaa aukkoa. Kun Wattrangin osasto vihdoin huomasi etenevät venäläiset, yritti hän jälleen soutamalla päästä tykinkantaman ulottuville. Wattrangin pohjoisimmat sotalaivat saivat tulikosketuksen muutamaan kaleeriin, jonka tuloksena oli vain yksi karille ajanut kaleeri jossa tosin oli yksi venäläisen laivueen pääkassa sekä 200 miestä vangeiksi. Venäläiset olivat suorittaneet onnistuneen läpimurron jossa oli menetetty ainoastaan kaksi alusta. Toinen karille ajon seurauksena ja toinen kapularadalle Dragetin ylivetopaikalle. Vallinneen tyvenen takia ruotsalaiset Wattrang tai Lilje eivät pystyneet seuraamaan vihollista.


Sillä aikaa Hangon tapahtumista täysin tietämätön Niilo E. oli saapunut Dragetille ja huomannut, ettei siellä tapahtunut mitään ylivetoon viittaavaa. Havaittiin ainoastaan yksi rikkoutunut pienempi kaleeri sekä jälkiä kannaksen yliveto yrityksestä, josta oli luovuttu. Saadun käskyn mukaan alukset jätettiin ankkuriin Bengtsårin vesille (itäpuolelle). Ehrenskiöld luovutti komennon kapteeni Sundille ja lähti pienellä saaristopurrella kysymään lisäohjeita Wattrangilta, joka oli ankkurissa Hangon niemen eteläpuolella. Matkalla ollessaan hän huomasi Venäläisten etuosaston eli Smajevitshien 15 kaleerin soutavan vastaan, Venäläiset olivat siis päässeet läpi. Ehrenskiöld palasi kiireesti Bengtsåriin komentamaan aluksiaan. Smajevitshien ja Lefortin osastot olivat liittyneet yhteen sivuutettuaan Hankoniemen. Hetkeä myöhemmin ne jakautuivat uudelleen kahtia. Toinen lähti etsimään Turkuun vievää väylää ja toinen lähti etsimään Ehrenskiöldin pientä osastoa, sekä noutamaan Riilahden vesillä piileskelevää yhtä jo ylivedettyä kaleeria. Apraksinilla oli tieto Ehrenskiöldin osastosta, joka oli lähetetty Dragetille, joten seuraavaksi olisi saatava paikallistettua sekä kyseinen pieni vihollisosasto ja etsiä oma kaleeri.


Niilo Ehrenskiöldin huomattua vahingon tapahtuneen ja palattuaan Elefantille, on hän alkanut etsiä sopivampaa paikkaa sekä mahdolliselle taistelulle että laivojen mahdollista pelastamista lukumääräisesti täysin ylivoimaista vihollista vastaan, jossa lopputulos oli jo etukäteen selvä. Nyt hän siirtyy  todennäköisesti pohjoiseen  kohti Riilahden kylän lähellä sijaitsevaan Lackisårin ja Hummeldalin väliseen lahteen jonne ryhmitti alukset puolustukseen sopivaan muodostelmaan. Venäläisten jo ylivedetty kaleeri, joka on seurannut tilannetta sopivasti piilosta seuraa Ehrenskiöldiä ja ilmoittaa heidän sijaintinsa Smajevitshien kaleeri osastolle, joka oli lähetetty etsimään Ruotsalaisia Dragetista. Kun Ehrenskiöldin osasto oli paikallistettu, venäläiset kokoontui yhteen ja lähestyi Ehrenskiöldiä mutta laski ankkurinsa tykkien kantomatkan ulkopuolelle. Venäläiset olivat soutamisesta väsyneitä joten luonnollisesti he eivät aloittaneet raskaan soutumatkan jälkeen taistelua vaan heille riitti  vihollisen tarkkailu ja ettei Ehrenskiöld päässyt liittymään Wattrangin joukkoihin. Nyt venäläiset lepäsivät ja odottelivat pääjoukkojen saapumista.

Aamulla 27.7 1714 Ehrenskiöld sai tietää kello 7 mennessä että ainakin 60 kaleeria oli päässyt Hankoniemen länsipuolelle. Kolme tuntia myöhemmin etuvartiot ilmoittivat, että valtava kaleerilaivasto on tulossa kovaa vauhtia airot notkuen. Pian saapuivat venäläiset ruotsalaisten luokse ja heidän keskellään komeili monin lipuin varustettu Pyhän Natalie, Apraksinin lippulaiva. Aluksella oli myös Pietari I. Alukset ankkuroivat kahteen riviin aiemmin tulleiden kaleerien taakse.
Venäläiset historioitsijat ilmoittavat venäläisten vahvuudeksi 98 alusta. Ehrenskiöldin laskujen mukaan niitä olisi ollut 115. Kyseisessä tilanteessa on voinut olla jo hankalaa saada jatkuvasti pienessä liikkeessä olevia laivoja laskettua.
Kello 2 iltapäivällä venäläiset lähettivät valkoisen lipun suojassa neuvottelijan, amiraali Apraksinin adjutantin Jaguschinskyn. Hänen veneensä pysähtyi parin veneen mitan päähän Elefantenista ja adjutantti kehotti ruotsalaisia antautumaan. Johon Ehrenskiöld vastasi lyhyesti, ettei hänen kuninkaansa ollut antanut hänelle laivoja pois annettavaksi. Tämän jälkeen neuvottelija ilmoitti, ettei tuollaisen ilmoituksen jälkeen venäläisiltä ollut armoa odotettavissa.  Adjutantin palattua alukselleen määräsi amiraali Apraksin levänneen komentaja Smajevitschien osaston johon kuului nyt 36 (35+1piilossa ollut)  kaleeria hyökkäämään ruotsalaisia vastaan. Heille annettiin käsky yrittää kiertää sivustoista vihollisen kimppuun, koska keskeltä oli vihollisen tulivoima niin suuri ettei siitä voinut yrittää. Ennen hyökkäystä venäläiset aloittivat pitkän tykistö keskityksen ruotsalaisia kohti. Samalla lähetettiin neljän matalakulkuisen kaleerin osasto kiertämään vihollisen taakse etsimään mahdollista reittiä saaren takaa. Kun ilmassa oli riittävästi ruudin savua, lähti ensimmäinen 23 kaleerin aalto kohti ruotsalaisia, mutta Ehrenskiöldin yhteislaukaus aiheutti sen verran tuhoa venäläiskaleereissa että heidän oli peräännyttävä ja ryhmityttävä uudestaan. Tykistö keskitystä jatkettiin koko ajan ja toisella kerralla lähetettiin ensin 20 aluksen osasto liikkeelle. Nyt päästiin jo huomattavasti parempiin tuloksiin jolloin Apraksin lähetti 15 kaleeria vahvistukseksi ja samaan aikaan pääsi yksi kiertotietä lähetetty kaleeri osallistumaan taisteluun. Ilmassa olleen paksun ruudinsavun turvin pääsi yksi venäläiskaleeri vasemmalta niin lähelle ruotsalaisia etteivät he huomanneet sitä riittävän ajoissa jolloin tykkien suuntaus ei ollut kohdallaan. Heti perään pääsivät venäläiset nousemaan ruotsalaiskaleeriin niin sankoin joukoin että alus kaatui. Nyt oli saatu aukko ruotsalaisten puolustukseen ja venäläiset ottivat vihollisia alus kerrallaan haltuunsa. Viimeisenä vastaan pani tykkiproomu Elefanten, jonka korkeat laidat auttoivat ruotsalaisia pitämään puoliansa. Elefantenin ankkuritouvit katkottiin jolloin sen tykkien suuntaus saatiin pois venäläisistä. Aluksen kimppuun käytiin keulasta ja perästä. Ehrenskiöld oli haavoittunut luodeista käteen ja reiteen sekä saanut miekan piston jalkaansa. Pahoin haavoittuneena hän putosi aluksen keulassa roikkuviin ”taavetteihin”. Tämän jälkeen ruotsalaiset antautuivat.

Venäläisten tekemä karttapiirros ns. Riilahden taistelusta. Kuvasta näkyy kuinka hyökkäys on ensin aloitettu tykkitulella keskeltä ja laidoilta savun turvin on yritetty siirtyä iskuetäisyydelle. 

3 tuntia kestäneiden taistelujen jälkeen oli ruotsalaisten tappiot 361 kuollutta, joista 9 upseeria. Lisäksi pahoin haavoittuneita oli niin paljon että viisi viikkoa taistelun jälkeen ainoastaan 200 ruotsalaista oli enää hengissä.
Vastaavasti venäläisten tappiot oli heti taistelun jälkeen 124 kaatunutta sekä 342 haavoittunutta. Alukset kärsivät myös vahinkoja, mutta ne onnistuttiin kaikki kunnostamaan. Samoin onnistuivat Venäläiset kääntämään matalaan veteen kaatuneen arvokkaan tammirakenteisen ruotsalaisaluksen, joka liitettiin muiden aluksien kanssa Venäjän laivastoon. Paljon on ihmetelty miksi venäläisten tappiot olivat niin paljon pienempiä, mutta kuten jo aikaisemmin ilmeni, venäläisillä oli etuna suuri mies ylivoima. Tämä huomattavasti edesauttoi heitä ampumistilanteissa. Aina kun ruotsalaiset tarjosivat sopivaa maalia, oli venäläisillä tarjota siihen useita musketin kuulia. Tätä mahdollisuutta ei ruotsalaisilla ollut. Joten aina kun joku nosti päätään ampuakseen vihollista kohti, oli monta kuulaa jo tulossa kohti. Tällainen verottaa nopeasti miehistöä, joka näkyy Ruotsalaisten haavoittuneiden lukumäärässä.

Ehrenskiöld vietiin Tsaarin henkilääkärin hoiviin Apraksinin lippulaivalle. Ensin Ehrenskiöld vietiin Turkuun muiden vankien kanssa, jossa hänen hoitoaan jatkettiin ja vasta elokuussa hänet siirrettiin Kronstattiin. Tsaari Pietari järjesti suuren voiton paraatin syyskuussa Pietarissa. Valloitetut alukset kuljetettiin Nevaa pitkin Pietariin. Vieläkin oli Ehrenskiöld haavoistaan heikkona Elefantenin kannella. Pohjan sodan viimein päättyessä vuonna 1721 pääsivät Riilahden taistelun veteraanit vihdoin palaamaan kotimaahan. Vuonna 1728 amiraaliksi ylennetty Ehrenskiöld pyysi eroa tehtävistään huonoon terveyteen vedoten. Pari kuukautta eronsa jälkeen marraskuun 2 päivänä vuonna 1728 hän kuoli.

Riilahden taistelupaikan etsintä retki v.2001

Riilahden taisteluun liittyy monta tarinaa. Missä se käytiin tai montako alusta taistelussa upposi. Onhan taistelupaikkaakin etsitty jo vuodesta 1957 lähtien vaihtelevalla menestyksellä. Oletetulle taistelupaikalle on pystytetty 2 muistomerkkiä. Taistelupaikasta on ollut ristiriitaisia mielipiteitä, onko se käyty muistomerkin vieressä Storössä vai niin sanotulla Gloppettilla tai vaihtoehtoisesti Kadermån ja Byön välisellä alueella. Mitään täyttä varmuutta ei taistelupaikasta ole. Yleisesti on luultu Kadermån ja Bengtsårin väliseltä alueelta löydettyjen hylkyjen kuuluvan kyseiseen taisteluun. Paikalla pitivät ruotsalaiset vuonna 1997 ja 1998 tutkimusleirejä joissa todettiin, ettei yksikään jo alueelta löydetty hylky voi kuulua Riilahden taisteluun.
Tämän tiedon perusteella alettiin valmistella etsintä retkeä kyseiselle alueelle vuodeksi 2001.

Ajankohdaksi retkelle valittiin 25.6 - 8.7 2001. Retken tavoitteena oli paikallistaa vuonna 1714 käyty Riilahden taistelupaikka löytämällä ruotsalaisten tammirakenteinen kaleeri, tällöin emme vielä tienneet että se oli pelastettu. Uponneiden laivanhylkyjen etsintään viistokaiku on loistava apuväline, ja meidän etsinnän pääpaino oli viistokaikuluotaimen käytössä. Ja kun tai jos jotain löytyy, niin se tutkitaan sukeltamalla.

Valmistelut aloitettiin keräämällä jo talvella kaikki mahdolliset tiedot jotka liittyvät kyseiseen taisteluun.
Saimme kartan aikaisemmin löydetyistä hylyistä, johon oli myös merkitty pelto josta huhujen mukaan löydetty tykin kuulia.
Lisäksi Stefan Wessmanin raportin ruotsalaisten tekemistä tutkimuksista alueelta jo löydetyistä hylyistä, joissa selitettiin miksi ei jo löydetyt hylyt voi kuulua Riilahden taisteluun.
Apulehden artikkeli taistelusta vuodelta 1961.
Erkki “Eka” Metsävuoren kirjoittamia tekstejä,
Raul Johnssonin Tarua ja totta Riilahden taistelusta.
Käynti Slaavilaisessa kirjastossa tuotti nipun venäjänkielisiä asiaan liittyviä vanhoja artikkeleita.

- Tykinkuula löytö
Ensimmäiseksi alettiin selvittämään tykinkuulien löytöpaikkaa, onnistuimme löytämään kaksi eri  karttakopiota joihin oli merkitty “pellolta löytynyt tykinkuulia”. Seuraavaksi hankimme tietoja tykinkuulien maksimi kantomatkoista, jotka olivat. 18 naulaisella laivatykillä tehokas etäisyys oli max 900 metriä. Tuolloin taistelu olisi käyty alle kilometrin säteellä kuulien löytöpaikasta. Seuraavaksi hankittiin tietoja kuulien löytöpaikasta. Tässä asiat saivat uudenlaisen käänteen. Paikallisista museoista ei löydy mitään tietoja tykinkuulien löytöpaikasta. Löytöpaikka piti olla peltoa, mutta käynti paikanpäällä osoittaa alueen erittäin jyrkkäkallioiseksi alueeksi. Paikalla ei ole koskaan ollut peltoa, helpommin sinne saisi kalliolouhoksen. Jos alueelle olisikin joskus tykinkuulia joutunut, olisivat joko murskautuneet kallioon osuessaan ja sään armoilla ajat sitten pois ruostuneet. Kun ei suojaavaa maakerrosta ole ollut.

Seuraavaksi tehtiin suunnitelma alueen viistokaiuttamisesta,
Koska Ehrenskiöld oli sulkenut salmen 7 aluksella ja niiden muodostelma oli tiedossa, päättelimme että tutkittava alue saa olla enintään 400 metriä leveä. Leveämpää salmea ei kyseisillä laivoilla pystytä tehokkaasti sulkemaan. Näin rajasimme kulkusyvyydeltä kaikki yli 500 metriä leveämmät salmet pois tutkittavien alueiden listalta. Eräissä kertomuksissa mainittu Gloppettin salmi putosi myös pois mahdollisena taistelupaikkana, koska 40m syvyiseen veteen oli aluksien ankkurointi tiiviiseen muodostelmaan vähintäänkin kyseenalainen. Jäljelle jääneet alueet Hankoniemen, Riilahden sekä Dragetin välillä oli helposti luodattu operaatioon varatun 2 viikon aikana.


Hangon kaupunki järjesti majoituksen Hangonkylän koululta sekä saimme käyttöön rakennuksen Hankoniemen pohjoispuolelta, jossa mahdollisuus huoltaa sukellustarvikkeita.
Etsinnät käynnistettiin heti Juhannuksen jälkeen siten, että 3 hengen ryhmä tutkii alueita järjestelmällisesti viistokaikuluotainta käyttäen. Kaikki löydöt poijutetaan ja niistä ilmoitetaan sukellusryhmille. 2 ryhmää sukeltajia käyvät tutkimassa kaikki luotausveneen löytämät maalit.

Heti ensimmäisenä päivänä meihin otti yhteyttä Hangon rintamamuseon johtaja, joka oli saanut venäjältä uuden venäjänkielisen kirjan liittyen Hankoniemen taisteluun vuodelta 1714. Hän tarjosi kirjaa käyttöömme. Siihen oli kerätty kaikki tieto mitä Venäjän arkistoista oli löydetty liittyen nimenomaan Hankoniemen taisteluun, nämä tiedot oli kirjoitettu alkuperäisessä muodossa ja näin annettu lukijan päättää tapahtumien kulusta. Koska retkikunnan jäsen Tommi Lipponen osasi riittävästi venäjää. Joten hän sai uuden tehtävän. Kääntää kirjan tietoja retkikunnan käyttöön. Kirjasta löytyi aika tavalla meille tuntematonta tietoa liittyen kyseiseen taisteluun. Yksi mielenkiintoisimmista uutisista oli se että ruotsalaisten kaikki 7 alusta liitettiin taistelun jälkeen Venäjän laivastoon. Kirjassa mainittiin niiden nimet ja uusi aseistus. Lisäksi löytyi useita eri mainintoja taistelupaikasta, sekä tapahtumien kulusta. Toinen mielenkiintoinen tieto jota kirja painottaa on että venäläiset saivat ainoastaan henkilötappioita, näin ollen venäläisten viettäessä paikalla 5 päivää taistelun jälkeen. He onnistuivat korjaamaan kaikki aluksensa sellaiseen kuntoon, ettei niitä tai niiden rippeitä ole jäänyt taistelupaikalle. Lisäksi kirjassa useiden eri kirjoittajien toimesta painotetaan Ehrenskiöldin osaston olleen ankkurissa Bentsårin ja Dragetin välisellä alueella, josta ne vihollisen liikkeet havaittuaan siirtyivät asemiin Riilahden Storön edustalle.

 Tulimme siihen päätelmään että taistelupaikan täytyy sijaita muistomerkin lähellä, jos ei edustalla niin kuitenkin sen läheisyydessä. Emme löytäneet nappeja, rahaa tai tykinkuulia, mutta uudet venäjänkieliset arkistokopiot eivät antaneet hirveästi liikkumavaraa muille alueille.


Vuonna 2014 Jan ja Mikael Aminoff otti yhteyttä veljensä kanssa. Halusivat keskustella Riilahden taistelupaikan sijainnista. Tämän tapaaminen johti siihen että päätimme jatkaa taistelupaikan tarkan sijainnin selvitystä. Emme aikanaan löytäneet mitään itse muistomerkin edustalta, mutta muu Storön ympäristö jäi vaille tarkempaa tutkimusta. Olin varma että taistelu on käyty välillä' Draget Riilahden muistomerkki. Aikanaan vuonna 2001 luotasimme ja sukelsimme kaikki alueet Kadermosta Muistomerkille ja silloin pääpaino oli Kadermo - Bengtsår välillä, sekä muistomerkin alue Svedjeholmin suuntaan, joka on ainoa salmi johon tuollainen laivasto olisi jotenkin mahtunut.

Nyt uuden alkavan taistelupaikan tarkemman selvitystyön tarkoituksena oli yrittää etsiä pieniä esineitä, kun aikaisemmin etsittiin hylkyjä tai hylyn osia. Tällöin v.2001 oli yleisesti tiedossa ruotsalaisten menettämä tammikaleeri sekä muutamia venäläisiä kaleereita. Näiden etsintään viistokaiku on mitä mainioin vempele. Tuolloin sitten selvisikin ettei taistelussa pohjaan jäänyt lopulta yhtään alusta, joten ei viistokaiku ollut kuitenkaan se paras työkalu. Tämän osalta vuoden 2001 retki jäi kesken. Vuonna 2014 etsintä alue olisi kuitenkin huomattaavasti pienempi, kiitos edellisen retken aikana saadut uudet paikka tiedot. Se rajattiin Muistomerkin ja Dragetin välille, jossa muistomerkin lähialue olisi etusijalla.

Tiedetään taistelun kestäneen noin 3 tunnin ajan. Tästä on jäänyt paikalle valtava määrä  tykinkuulia sekä musketin kuulia, näitä pitäisi löytyä helposti taistelupaikan ympäristöstä, samoin tiedetään tykkien koot ja sitäkautta tykinkuulien koko. Myös ruotsalaisten kaleeri oli taistelun aikan kääntynyt ympäri, josta varmaan on jäänyt pohjalle kaikenlaisia varusteita. Toisin sanoen olimme etsimässä kaikenlaista pienempää esineistöä tykinkuulia, musketinkuulia -joita pitäisi olla valtaosa, lisäksi kaikki pienet napit, kolikot, mahdollisesti pistooleja, kivääreitä, miekkoja, pistimiä, vyönsolkia ja muita pienempiä esineitä. Tähän tarvitaan magnetometriä ja metallinpaljastimia.

Vedenalaisia metallinpaljastimia käytössä oli Garret, Fischer ja Elsec 2000. Maalla Garretin maakäyttöön suunniteltua laitetta.



Rauno Koivusaari