Sivun näyttöjä yhteensä

2. toukokuuta 2015

Hanneke Wrome dokumentti Tallinan Valtionarkistosta

English version


Paljon puhetta pikkuasiasta eli miten Hanneke Wrome kirjoitetaan.

Kyseisellä laivalla ei ollut nimeä.
Laivan omisti Hanne Wrome ja siksi sitä kutsuttiin Hanneke Wromen holkiksi.
Oli myös aluksen kapteeni (skeppare)

Wrome vai Vrome vai kirjoitetaanko se Hencke Vramen

Tuskin mikään nimi on varsinaisesti väärin kirjoitettu, mutta minä käytän
Hanneke Wrome'a, koska näin sen ovat aikansa Hansat kirjanneet haaksirikon jälkeen


Tallinan kansallisarkiston kirje vuodelta 1469


Liitteen 5 rivi ylhäältä. rivin 3 viimeistä sanaa "skeppare Hanneke Wrome"



Olen saanut edelleen palautetta että nimi pitäisi kirjoittaa
yhdellä V:llä eli Hanneke Vrome, perustelut aika hyvät eli tähän asti kaikki Lyybeskistä löydetyistä teksteissä se on kyllä yhdellä V, joten alan tästä lähtien myös itse käyttää tätä muotoa.








Tältä laiva suunnilleen näytti

27. huhtikuuta 2015

Aarrelaiva Hanneke Wromen löytäminen v.2014

Hanneke Vromen Hansaholkki haaksirikkoutui 1468 ja olen siitä kirjoittanut jo tänne stoorin aikaisemmin.

Tapausta ei viety aikanaan ihan loppuun asti. Lähdin töihin useammaksi vuodeksi Eteläamerikkaan ja muuta mielenkiintoista tekemistä on tullut vastaan.  Silloinen löytöni sai kuitenkin aikaan polemiikkia oliko kyseessä Aarrelaiva Hanneke Vromen holkki ja arvostelua on riittänyt näihin päiviin asti. Joillekin yleinen selvyys on hylyn sijainneen Hiittisten saariston ulkopuolella. Tämän takia päätin palata asiaan vielä kerran, mutta tällä kertaa vähän perusteellisemmin.

Kuten tiedetään laiva upposi harvinaisen ja raivokkaasti idästä puhaltavan myrskyn kourissa. Vallitsevat talvimyrskyt puhaltavat etelästä. Eli jos laiva on mennyt rikki itä myrskyssä, tavarat ja hylyn osat ovat silloin itä- länsi sektorissa pitkin suomen ulointa länsirantaa. Tämän jälkeen etelästä puhaltava myrsky painaa ne osat, jotka eivät vielä ole uponneet kohti suomen länsirannikkoa välillä Raaseporin Jussarö - Hanko ehkä jopa vielä Hankoakin lännemmäs. Tällöin HW-holkin tavarat olisivat levinneet isolle alueella ja osa lastista on hyvinkin voinut joutua etelästä puhaltavien tuulten takia jopa lähelle Hiittisten Kyrksundia. Se oli tuolloin iso kauppapaikka ja siellä myös osa lastista tiedetään myydyn.

21. huhtikuuta 2015

Balbaneran etsintä v 2015

Mainitsin aikaisemmassa kertomuksessa hylyn jo löytyneen 21m syvyydestä. Mutta en maininnut miten se löytyi. Joten aloitetaan siitä.

Itse haaksirikko tapahtui Channel Chacaon ulkopuolella, Chiloen saaren pohjoispuolella Ancudin satamakaupungin lähellä. Koska haaksirikkoiset ajelehtivat syvälle Channel Chacaoon, on tapahtuma hetkellä ollut nousuvesi. Hylky upposi nopeasti karille törmäyksen jälkeen. Koska virtaus-suunta oli Channel Chacaoon ja onnettomuus kivi oli tiedossa, oli helppo vetää viivaa merikortille  suunta ja alue minne alus katosi. Tämän jälkeen kyseltiin varovasti vanhemmilta paikallisilta"marisco" sukeltajilta ovatko nähneet alueella tykkejä. Sillä kyseessähän oli Espanjan sotalaiva, jossa oli arvokkaita pronssikanuunoita. Ystäväni Micke hankki itselleen talon siitä läheltä Ancudista eli kaupungista minne alus oli alunperin ollut matkalla ja alkoi tutustua paikallisiin sukeltajiin kertoen harrastavan vedenalaisten tykkien valokuvaamista. Hänen onnistui jututtaa siinä onnettomuuspaikan lähellä asuvaa vanhempaa kalastajaa joka siis on sukeltaja ja lahjoitti hänelle vanhan märkäpukunsa. Tämän kalastajan nimi on Miguel eli ruotsiksi Micke;)

Tämä Miguel sitten näytti merellä paikan missä hän on joskus niitä tykkejä siellä pohjassa nähnyt 18-22m syvyydessä, mutta eivät ne häntä kiinnostaneet vaan hän keräilee merenphjasta löytyviä meren herkkuja kuten Locoja tai Pikoroco nimisiä isoja merirokkoja.

Tällä tavalla saimme Balbaneran uppoamispaikan selville. Nyt piti vaan alkaa sukeltaa ja paikallistaa itse hylkyä. Nämä tykit ovat noin 300-400m päässä siitä kivestä johon Balbaneran on arkistolähteiden mukaan kolahtanut ja suunta on suoraan ajelehtimislinjalla kun annetaan aluksen alkaa ajelehtia  kyseiseltä kiveltä nousuvedellä kohti Channel Chacaota. Me testattiin tämä. Olen varma kyseessä olevan oikean hylyn.

Heti kun aloimme sukeltaa paikalla, saimme seuraa paikallisista kalastajista, jotka tulivat ajamaan meitä pois paikalta pitäen meitä "Loco" varkaina.

Loco, ehkä arvokkain meren herkku Chilessä.


Kyseisellä alueella on Chilen paras "loco" apaja ja se kuuluu yhdelle kalastus syndikaatille ja ne ei anna kenenkään sukeltaa alueellaan. Niillä on rakennettuna saaren rannalle vartiokoppi, jossa on jatkuva vartiointi varkaita vahtimassa. Kävimme paikalla kaiken kaikkiaan 4 kertaa ja 3 kerralla meidät tultiin häätämään. Tilanne alkoi kiristyä sellaiseksi että meidän oli parempi lopettaa kuin tulla ammutuksi. Miguelin, joka näytti meille tykkien paikan.  Meinasivat syndikaatin muut jäsenet käydä polttamassa hänen talonsa, koska oli kertonut meille kyseisistä tykeistä. Meille kuitenkiin luvattiin että saamme näiden episodien jälkeen sukeltaa vielä yhden kerran paikalla, mutta sitten sen pitää loppua. Jätimme tämän viimeisen sukelluksen toistaiseksi väliin. Emme onnistuneet paikantamaan tykkejä.
Näistä 4 paikalla olo kerrasta vain kolmella kerralla onnistuimme sukeltamaan. Ja nekin keskeytettiin kalastajien toimista. Ekalla kerralla oltiin enempi liikkeellä testaamassa kalustoa ja tutkimassa itse aluetta.

Olemme nyt hakemassa lupaa Kapitaneriasta ja jatkaa projektia kunhan saamme paperit virallisesti kuntoon. Tulevaisuudessa mukana täytyy varmaan olla joku tuosta kalastus syndikaatista, jotta saadaan rauhassa jatkaa hylyn etsimistä.

Joten tarina jatkuu joskus loppuvuodesta 2015...


r.k

Päivitän tätä tarinaa myöhemmin kuvilla ja muilla jutuilla, just nyt olen vaan täysin vetämättömissä.


25. joulukuuta 2014

Aarrelaiva Balbanera, 1788 Chile

1000 tonnin Fregatti Nuestra Senora De La Balbanera, Upposi 23 joukuuta 1788 Channell Chacaon ulkopuolelle, Puerto Montt, Chile.

Tämä kuninkaallinen fregatti oli kapteeni Carlos Infanttenin komennossa jonka Varakuningas jaarli Teodoro de Croix(1784-1790) lähetti merelle Callaon satamasta syyskuun puolivälissä 1788.  Lastina kuninkaalliset palkkarahat Chiloen suureen varuskuntaan. Tarkemmin sanottuna San Carlos de Ancud (nyk. Ancud). Osa lastista oli kultakolikkoina, jonka määrää ei tarkkaan kerrota. Lastina oli myös vaatteita ja tupakkaa linnoitukselle, sekä erilaisia välttämättömiä tarvikeitta Chiloen saaren asukkaille.

3. marraskuuta 2014

"Salainen" luettelo Merivoimien Esikunnasta. Hylyistä Viron rannikolla 3 maaliskuuta 1944

Moi vaan
Yritän laittaa tänne seuraavien päivien aikana muutaman scannatun A4 tulosteen.
Näissä tulosteissa on aikanaan Salaiseksi leimattuja papereita, toisaalta tuohon aikaan melkein kaikki paperit olivat salasia. Näissä on Päämajalta saatu pyyntö Viron rannikon puolella olevista hylyistä.

Näistä fileista löytyy ainakin 61 hylyn sijainti, joko koordinaatteina tai muuten tarkka selostus, tosin viron kielellä.

En ole yhtään varma että saan näitä scannattuja papruja täällä näkymään, mutta samallahan minulla on tilaisuus opiskella tätä itseäni varten. Joten kärsivällisyyttä, jos nämä nyt vaikka ei näy tai toimi kunnolla. Palautettakin saa antaa.

26. lokakuuta 2014

Kuunari Agdan haaksirikko Kotkan edustalla 27.11.1913

Agda barkentiin, kotisatama Maarianhamina.

Agda oli matkalla Höganäsistä Helsinkiin lastina tulitiiliä ja muita tarvikkeita. Laiva haaksirikkoutui torstainan 27pv.nä marraskuuta 1913 Kotkan edustalle.
Kello 2 iltapäivällä rantautui ja upposi yhdelle kivelle suoraan Lupin ja Manniklubin välillä olevalle "Luska kalliolle". Tämä Luska-kallio nimi on venäjänkielisistä luotsien vuosiraportista käännetty. Paikka voisi tarkoittaa v. 1920 luvun kartoissa mainittu Luokenpöllö niminen luoto. Tämä luoto on Lupin ja Manniklubin välillä, joten olisi luonnollinen paikka luotsien mainitsemalle paikalle. Haaksirikko tapahtui sortovuosien aikaan jolloin Luotsilaitos oltiin täysin venäläistetty. Tästä johtuen luotsi ja majakkalaitoksen arkistoista kaikki materiaali tuolta ajalta on venäjänkielistä.

Kartta vuodelta 1920 Kotkan edustalta. Manniklubilla on ollut loisto



Miehistö pelastettiin perjantaina aamulla Aspö (Haapasaari) luotsien toimesta toiselle luodolle (pienelle saarelle), Meripelastustoimet aloitettiin välittömästi ihmishenkien pelastamisen jälkeen kelin salliessa. Mutta ainoastaan osa purjeista ja purjelangoista saatiin pelastettua, jonka jälkeen merenkäynti alkoi nousta ja höyryhinaaja joutui palaamaan Kotkaan. Höyryhinaaja Luppi vei Agdan miehistön Kotkaan. Luotsit saivat urotyöstään 75 markan pelastuspalkkion.


Päällikkö sairastui eikä voinut antaa meriprotestia heti, vaan meriprotesi jätettiin Kotkan  yleiselle notariaatille 2 joulukuuta 1913. Allekirjottajana kuunari Agdan päälikkö



Agda, kuunarilaiva.
Rak. 1891 Finströmissä. 346 nrt.
Omist. M. Eriksson, E. E.
Sjöblom, Sundberg ym. Finströmistä Ahvenanmaalta.
Päällikkö. K. A. Lindeman.
Haaksirikkoutunut 30.11.1913 Manniklubissa Kotkan edustalla.
Neljä haapasaarelaista pelasti miehistön.



//r.k


Kuunari Liberalin haaksirikko Hangossa


Meriprotesti Norjalaisen kuunari Liberalin haaksirikosta lokakuussa 1880.



14. lokakuuta jätti laiva Kotkan sataman merikelpoisessa kunnossa puulastissa ja oli matkalla Belgian Löweniin. Matka jatkui ilman vaikeuksia aina 20 päivään lokakuuta, jolloin se joutui kovaan eteläiseeen lumihiutaleitten vahvistamaan syystuuleen, Seuraavana päivänä 21 kello 4 aamulla päätettiin ottaa kurssi kohti Hankoa. Tänne saavuttiin klo 10 illalla ja jäätiin redille ankkuriin. Tuuli muuttui lumimyrskyksi, laitettiin molemmat keula-ankkurit. 24 päivänä tuulen tyynnyttyä jätettiin Hanko. Luotsi laivalla ja höyrylaivan hinaamana palattiin merelle.