Sivun näyttöjä yhteensä

7. huhtikuuta 2014

Miinalaiva Riilahden ankkurin menetys ja 25m ketjua Porkkalassa

Miinalaiva Riilahden ankkurin menetys 10.12.1941 Porkkalan Träskössä

Kerran Sota-arkistoista löysin seuraavan paperin ja se tuli tänään vastaan etsiessäni muita papereita.
Joten julkaistaanpa sekin täällä. En tiedä onko tämä roska vai muinaismuisto, mutta paikka on tietysti aika hankala sukeltaa. Syvyyttä paikalla on noin 20m.
//rk

Saavuttaessa 9.12.41 Träskön eteläpuolella olevalle ankkuripaikalle klo 18.15 vallitsi sakea sumu näkyväisyyden ollessa noin 150-200m. Tämän vuoksi miinalaiva Riilahti oli pakotettu ankkuroimaan heti kun aikaisemmin paikalle saapuneiden alusten ankkurivalot tuli näkyviin. Ankkuripaikalla oli 8 alusta. Paikanmääritystä ei voitu suorittaa kuin Smultrongrundetin loistosta ajan mukaan laskettu matka.
Ankkuroitaessa oli 38m vettä. Vasen ankkuri laskettiin sekä kettinkiä 3 1/2 lukkoa. 10.12 aamulla oli näkyvyys hyvä jonka vuoksi siirryttiin ankkuroitujen miinalaiva Ruotsinsalmen M4 ja M7 luokse. Ankkurinnosto aloitettiin klo 10,15. Kun kettinkiä oli ulkona n 1/2 lukkoa loppui vintturin nostokyky. Koetettiin eritavoin saada ankkuri nousemaan, mutta kun se ei onnistunut, katkaistiin ankkuriketju toisen lukon kohdalta. Kettinkiin kiinnitettiin 40m vaijeria ja raivausreimarin koho.




Ankkuri on "noin" punaisen rastin kohdalla, heti väylän vieressä sen pohjoispuolella.



4 kommenttia:

  1. Joo, taitaa olla viistollakin aika vaikee paikka löytää muta/savipohjasta, ellei sitten jossain kohtaa sattuis olemaan vähän kovempaa kohtaa, missä ankkuriketju on vielä "pinnassa". Kun vielä lisäksi huomioi, että tuossa on säännöllistä laivaliikennettä, joka pitää siltin liikkeessä ja ehkä peittää useimmat esineosat pohjalla, niin avot "tuopin paikka löytäjälle ; )" kapsu

    VastaaPoista
  2. Se oli nopeaa toimintaa. Tuota tuota. Ankkuri jäi kait kiinni kivenkoloon. Eli itse etsisin viistolla paria kiveä - kivikkoa. Toiseksi laivalta oli ketju vedetty suoraan ylös ja ketju katkaistu, pudotettu suoraan alas, joten ketju ei ole suorana viivana vaan yhdessä kasassa, joten voi olla ettei se erotu kovin hyvin viistokaikuluotaimessa. Sitten on vielä se raivausreimari? Sen luulisi näkyvän korkeataajuisella viistokaikuluotaimella hyvinkin

    VastaaPoista
  3. Hyviä pointteja. Itse mielsin, että ankkuriketju olisi suorana pohjassa, mutta olet aivan oikeassa siinä johtopäätelmässä, että lähes kasassahan se on. Yhden vanhan 1800-luvun hylyn ketjukasan olen sukeltanut ja tätä ennen sen saman kokkareen viistottanutkin, kasa löytyi jälkikäteen kuvastakin, mutten olisi millään pystynyt ennen sukeltamista erottamaan kivikasasta tai kalliomuodostelmasta. Eli vaikeaa saattaa olla...kapsu

    VastaaPoista
  4. Rauno haluaisin keskutella toisenmaailman sodan ankkureista. itsellä on sellainen
    3000 kiloa painava hakaristillä varustettu ankkuri. jos kiinnostaa. soita 0405681461

    VastaaPoista